keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Onnin huima Pääkallo-kakku

Tämän kakun kuorrutuksen tein Pikku Myy-kakun jämistä. Pakastin sokerimassaa ja se selvisi koettelemuksestaan varsin hyvin :) Tein nimpparikakun (Onninkin nimpparit juhlitaan kuten synttärit) Onnin toiveiden mukaisesti: Kaksi kerrosta suklaakakkua ja välissä mansikkaa joka tursuaa kuin veri! No, niinpä se oli sitten tehtävä. Tähän on kyllä aivan pakko laittaa oikein tuo suklaakakun ohje, jonka olen saanut Sanna-Kaisalta 30-vuotislahjaksi. Tämä on semmoinen "sisältä löysä", mahtavan makuinen suklaaunelma. Ja puolessa tunnissa valmis! Nämä aineet löytyy aina kotoa. Lopputuloksesta ei voi uskoa, ettei oikeaa suklaata ole käytetty.

2 kananmunaa
3 dl sokeria
100 g voita
2.5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
1.5 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri.
2.Lisää sulatettu voi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. (Olen laittanut vallan sähkövatkaimella pienellä teholla)
4. Voitele ja jauhota vuoka (Oon laittanut vehnäjauhoja)
5. Paista 200 asteessa tasan 20 minuuttia. Ei saa olla liian pitkään!

Olen tehnyt tätä meidän porukalle tupla-annoksena, mutta silloin paistaminen on vähän haasteellisempaa. Noin 40 minuuttia on hyvä, mutta tuppaa kovettumaan reunoilta ja jäämään sisältä taikinaksi. Siksi parempi tehdä kuten tuossa Onnin kakussa, että kahteen vuokaan. Nam!

Parhaimmillaan suklaakakku on kun sitä tarjoilee marjakastikkeen ja kermavaahdon kera.

Ei kommentteja: