maanantai 29. kesäkuuta 2009

Unnan 2-vuotiskakun koristeet


Kotona tein iltaisin koristeita Kultaisen Kummityttöni unelmien Linnakakkuun. Ensimmäiseksi tein pikkukukkia muotilla valkoisesta ja vaaleanpunaiseksi värjäämästäni sokerimassasta. Vihreäksi värjäämästäni sokerimassasta tein lehtiä ihan vain muovailemalla. Oven ja ikkunat tein vaaleanruskeasta ja kaakaojauheella tummanruskeaksi värjäämästäni sokerimassasta. Kiviin käytin Kick-karkkia johon sekoitin eri määriä valkoista sokerimassaa. Tämän kikan bongasin jostain blogista, mutta en valitettavasti muista että mistä. Kivet alkoivat jonkin verran sulaa kermakakun päällä, eli ne kannattaa lisätä mahdollisimman myöhään kakun päälle. Jos kakku on päällystetty marsipaanilla tai sokerimassalla, niin silloin tuskin sulavat.



Sain koukutettua Verankin näihin koristeen vääntelyihin ja kukkia tekikin muoteilla oikein urakalla :) Saa nähdä tuleeko sille vieroitusoireita... Lippuun ja kylttiin pursotin Unnan nimen pikeerillä.


Linnantornin tein jäätelötötterövohvelista. Päällystin sen kaksinkertaisella vaaleanpunaisella (karamellivärillä värjätyllä) sokerimassalla ja liimasin vaan saumoista pikeerillä. Hyvin pysyi kuosissaan vaikka oli tosi kuuma ilma! Köynnökset pursotin vihreällä pikeerillä ja liimasin sillä myös kukat ja lehdet paikoilleen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hieno!

Ruusperin Rouva kirjoitti...

Kiitos!