perjantai 14. elokuuta 2009

Terveisiä Metsästä :)

Eilen käytiin purkamassa Onnin ja Helmin koulujännitystä metsässä. Metsäretki on toimivin konsti saada meidän lapset rauhalliseksi :) Sieniä löydettiin puoli sangollista. Se on ihan hyvin kun Taimilla on vielä vaunut mukana metsässä ja Herttakin tahtoo vielä pyllähdellä mättäillä :) Löydettiin kangasrouskuja, lampaankääpiä, haperoita ja kanttarellejä. Laitoin sekasieniksi, kun määrä oli noin pieni.

Tänään tein osasta sieniä kastiketta jonka kattilan pohjaa nuoleskellaan tällä hetkellä. Syötiin kastiketta uusien pottujen ja kasvispihvien kera.

Sienikastike:

runsaasti pienittyjä ja ryöpättyjä sekasieniä
voita
4 dl kermaa
sipuli (varsineen)
aurajuustoa
suolaa ja pippuria

1. Paista sieniä pannulla, jotta niistä poistuu ylimääräinen neste.
2. Lisää pannulle voi ja sipuli ja jatkaa paistamista.
3. Mausta sienet suolalla ja pippurilla.
4. Kaada sekaan kerma ja murustele auris mukaan.
5. Annan hautua hetki.

Ei kommentteja: