keskiviikko 15. elokuuta 2012

Oman Maan Pinaatti-Fetapasta


 Kesä tulikin tänä vuonna syksyllä! Kylläpäs oli helteinen päivä. Echinaforcet on niin parhaimmillaan ja täynnä perhosia. Niitä voisi katsella pitempäänkin, jos ei taustalta kuuluisi jatkuvasti viidestä suusta, että : "ÄITI!"


 Pinaatti viihtyy meidän maassa. Nytkin on mukava sato pellossa. Noukin tänään noin 4 litraa lehtiä ihanaan Feta-pinaattipastaan. Kyseinen kastike ei ole mitään laihduttajan ruokaa, mutta kerrankos sitä (ja toisenkin ;) )! Rakas ystäväni Katariina teki tätä meillä kerran kun kaksoset olivat vauvoja (täyttävät jouluna 10-v). On siitä lähtien lukeutunut meidän perheen vakkariruokiin.


 Feta-pinaattipasta

tummaa spaghettia

noin 4 litraa tuoreita pinaatinlehtiä
tai 2-3 pss pakastepinaattia
2 pientä sipulia (kesäsipulit varsineen)
2 valkosipulinkynttä
0.5-1 dl seesaminsiemeniä
2 dl kermaa/ruokakermaa
1 prk ranskankermaa
1 pkt fetajuustoa
loraus oliiviöljyä
mustapippuria
paprikajauhetta

1. Ryöppää pinaatit nopeasti kiehuvassa vedessä jos käytät tuoretta pinaattia. Pilko ryöpätyt pinaatit veitsellä hakkelukseksi. Tai ota pinaatit sulamaan :)
2. Tuuppaa pastakattila tulille ja keitä tumma spaghetti ohjeen mukaan.
3. Freesaa oliiviöljyssä pilputut sipulit ja valkosipulit. Lisää pannulle mausteet ja seesaminsiemenet. Lisää pinaatit ja freesaa hetki.
4. Löräytä kaikki maitotuotteet sekaan ja anna porista pienellä ettei väri haalistu (kuten mulla kävi tänään kun jumiin feissariin...) Tarkista suola. Nam! Ihan täydellinen kastike :)

Nautiskele!

1 kommentti:

Meku (Toscapulla) kirjoitti...

Tulin kertomaan, että blogini on muuttanut ja samalla selailin sinun blogiasi. Tämäkin pinaatti-fetapasta kuulostaa hyvälle. Samoin tuo tuorein suklaakakkupäivitys tuo veden kielelle. :)